lauantai 28. tammikuuta 2012

Kotipäivä

Näitä kotipäiviä alkaa gradun kirjoittelun myötä tulla yhä useammin eteen. Mikäs sen ihanempaa kun käydä ehkä jo heti aamusta salilla, vetäistä kotivaatteet päälle, ei tarvitse meikata tai laittautua ja saa rauhassa juoda aamukahvia ja aloitella päivän hommia omaan tahtiin. Mun kohdalla siinä on aina vaan se ongelma, että mun itsekuri on täysi nolla. Nautin rauhallisista aamuista vähän liiankin paljon ja pian hurahtaa tunti kahvia juoden ja blogeja lueskellen.


Kotivaateet ja kotiletti (meillä on ihan mielettömän kylmä kämppä!! Taitaa olla kaikkien vanhojen, helsinkiläisten kivitalojen ongelma. Ei voi kuvitellakkaan aamua ilman villasukkia)


Ihana aamun aloitus. Sain eilen sali-meetingin jälkeen Carolta itsetehtyä mysliä. Aivan ihanaa! Himottelin sitä jo illalla, mutta päätin kuitenkin säästää sen aamuksi. Rahkaa, Caron mysliä ja banaania. Taivaallista. Voin laittaa teille oheen ohjeen siitä. Aion itsekkin kokeilla. Nyt on tullut maistettua itsetehtyä mysliä kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Nam.


Kupissa höyrysi tänä aamuna aronianmarja-vadelma luomutee. Ihanan marjaisaa. Ps. Gantin astiasto on miehen valitsema. Tykkään siitä kyllä itsekkin kovasti. Vaikka toi vaaleansininen väri nyt ei ehkä istu ihan muuhun sisustukseen, paitsi meidän ruokapöytään.

Herkkumysli 

6dl Kaurahiutaleita
1,5 dl pekaanipähkinöitä
1 dl manteleita
1 dl mansikoita, kuivattuja, paloiteltuna
1 dl aprikooseja, kuivattuna, paloiteltuna
0,75 dl auringonkukansiemeniä
0,75 dl kurpitsansiemeniä

1 dl fariinisokeria
1,5 dl vaahterasiirappia
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 rkl vanilja-aromia
0,75 dl öljyä
1 dl rusinoita

Sekoita kulhossa hiutaleet,pähkinät,mantelit, siemenet ja hedelmät. Sekoita sitten toisessa kulhossa "kosteat" aineet ja mausteet, eli kappalejaon jälkeinen ryhmä. 

Kaada leivinpaperille pellille, paista 150` asteisessa uunissa 30-40 min. Lisää lopuksi vasta rusinat. Säilytä ilmatiivissä astiassa. 

(Kuva: We heart it )

1 kommentti:

  1. Testasin tuota mysliä tässä päivänä eräänä ja täytyy sanoa, että se oli LOISTAVAA !!! Ah, vieläkin tulee oikein vesi kielelle. NAMI!! :)

    VastaaPoista