Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niin myös meidän roadtrip alkoi Italian destinationin jälkeen lähetä loppuaan. Italiasta kurvasimme Itävallan läpi takaisin eteläiseen Saksaan, Garmisch-Partenkircheniin ja parkkeerasimme auton suoraan kuuluisan mäkihyppytornin juurelle. Minä ennätin tyylikkäästi taas polttaa nahkani ja naama loisti kauniin punaisena koko illan.
Auton parkkeerattuamme kävimme kahlaamassa vuoristopurossa, jonka kaunis, turkoosi väri kosiskeli meitä puoleensa. Totuus oli kuitenkin karumpi kuin miltä näytti. Puro oli sulaneiden jäätiköiden vettä ja tuli suoraan huipulta. Se oli j-ä-ä-t-ä-v-ä-n kylmää! Ehkä noin 6-7 asteista! Jalat turvoksissa ja punaisina sinnittelimme kukin vuorollamme purossa sen muutaman kymmenen sekunttia, että saimme napattua valokuvat.
Viimeinen yö oli tarkoitus nukkua Gasthaussissa, jonne ainoa mahdollinen reitti oli kondooli-hissi! Me ylitimme painorajan rinkkoinemme kevyesti ja tunnelma hississä oli jäätävä. Pudotus oli pahimmillaan reilut sata metriä ja kiikkerä hissi heilahti jokaisesta pienestäkin liikkeestä. Vannon, että jopa herras- seurani oli kauhusta kankeina!
Gasthaussi oli aika spooky kokemus ja innoitti meidät sepittämään illalla kummitustarinoita :D Valtava gasthaussi oli aivan tyhjillään ja ainoa reitti autolle oli hissi, joka rupesi kulkemaan seuraavan päivänä vasta aamusta. Vuorilla satoi ja jokapuolella leijui usvaa sekä pilviä, jotka olivat jääneet Alppien huippujen väliin jumiin. Sisustus oli tummaa, mahtipontista ja hyvin saksalaista, kuin jostakin vanhasta kartanosta. Lisäksi huoneemme lukko oli rikki ja vietimme yöllä mielenkiintoiset 20 minuuttia yrittäen avata sitä, sillä vessa sijaitsi käytävällä. Pimeässä huoneessa näimme kuinka alppiketut ja näädät tulivat yöllä gasthaussin pihaan hakemaan keittiön jättämiä ruuantähteitä.
Aamulla kaikki näytti kuitenkin kodikkaammalta ja kauniilta! Toista yötä en kyllä välttämättä olisi halunnut tässä talossa viettää...
Alpeilta suuntasimme Ausburgiin kahville ja shoppailemaan. Haikein mielin katselin auton ikkunasta kuinka maasto alkoi mututua tasaiseksi ja Alpit alkoivat kadota näkyvistä.
Ausburgin kautta ajoimme takaisin Nürnbergiin jossa nukuimme vielä yhden yön veljeni luona, hamstrasimme kasan suklaata, tryffeleitä ja viiniä kotiin viemisiksi sekä tuliaisiksi ja suuntasimme aamulla junalla takaisin Müncheniin.
Sieltä lensimme Amsterdamiin, ja koska vaihtoon oli aikaa 4h päätimme ostaa junaliput ja pyörähtää Damin keskustassa muutaman tunnin verran. Minä hihittelin hermostuneesti koko junamatkan keskustaan, kun samaan aikaan olin niin innoissani M:n keksimästä ekstempporee-iskusta ja toisaalta taas epäilin, että kämmäämme kuitenkin jotain ja myöhästymme koko lennolta.
Vaikka aikaa oli vähän, kerkesimme viipyä siellä kuitenkin sen aikaa, että söimme elämämme huonoimmat pastat, ihailimme mahtavia kanaaleja ja hollantilaisten lyömätöntä tyyliä sekä ahdistuimme alati leijailevasta pilven katkusta. Lentokentällä tarkastimme laukkumme miljoonaan kertaan ettei kukaan vaan olisi huomaamattamme tehnyt meistä kuriiriaan ja silti laukkuni syynättiin kahteen kertaan ja pelottavan näköinen viiksimies kiersi laukkuni kanssa kyselemässä läpivalaisujonon ihmisiltä kuka laukun omisti. M tajusi onneksi heittää sikarinsa roskiin ennen turvatarkastusta, muuten tarkastusaika olisi varmaan triplaantunut.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin oloni oikeastaan aika mukavaksi, kun koneen nokka vihdoin suuntasi kohti Suomea, turvallista lintukotoa. Tavallisesti olisin vetistellyt loppunutta lomaa ja ankeaa arjen alkamista, mutta nyt oli kiva palata kotiin.
