sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kotikoloilua

Joulunaika oli aikamoista lököilyn aikaa ja M juuri totesikin, että meistä on tainnut tulla vaivihkaa kotitonttuja. Se on kyllä totta. Jotenkin me ollaan vaan viihdytty erityisen paljon kotona nyt viimeaikoina. Toki täällä on käynyt populaa, mutta ollaan oltu aika laiskoja itse lähtemään minnekkään.

Kotoiluun tarvitaan kynttilöiden, kirjojen ja leffojen lisäksi toki myös kotiasu. Sitä on ajanut muunmuassa joulupukin tuomat One Piecet. Aikoinani vannoin, etten moista vekotinta päälleni pukisi, mutta voi että miten mukava se on päällä! Oikeastaan aika pelottavan mukava! (<-- Silloin kun huomaat viikonloppuisin käyttäneesi sitä koko päivän aamusta iltaan ja kuinka et nukkumaanmennessä haluaisi luopua siitä). M:lläkin on omansa, mutta se ei vaan antanut mun laittaa kuvia siitä. Mutta se on aika suloinen kun sillä on se päällä :D








Teittekö mitään uudenvuodenlupauksia? Meillä solmittiin pitkästä aikaa muutama lupaus sanktioineen. Niistä lisää ensikerralla ;)

torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluterveiset

Multa loppui bloggerin kuvienkäyttökapasiteetti ja sen takia en ole voinut päivittää blogiani ikuisuuksiin. Ihan pebasta, mutta nyt tilanne on tainnut korjaantua.

Joulunalusaika on ollut aika hektistä kuten yleinsäkkin, mutta tänä jouluna olen onneksi ennättänyt välttää pahimman joulupanikoinnin ja hoitaa lahjaostokset jo hyvissä ajoin. Nyt aion vain leipoia, leipoa ja leipoa ja nauttia joulun sanomasta ja rauhasta. Varasin kirjastosta kasan kirjoja ja teimme M:n kanssa vähän leffalistaa katsomattomista elokuvista joulun välipäivien ratoksi.

Työt ovat nyt loppuneet hetkeksi ja loma on alkanut. Mulla oli vastikään sekä oma publiikki, että "siskon" publiikki, joten juhlittavaa riitti. Joulukuuhun ajoittui myös useammat pikkujoulut, ystävän tohtoriksi väittely, ystävien yllätyshäät, monta tyttöjeniltaa, kyläilyä sekä peli-iltaa. 



(kuva: weheartit)

Joulu ei ole kuitenkaan kaikille pelkkää ihanaa, perhekeskeistä riemun juhlaa. Sitä se ei ole aina ollut minullekkaan. Joulu saattaa nostaa pintaan useita kipeitä muistoja, ikävää, haikeutta ja erimielisyyksiä. Monen joulusta saattaa puuttua joku rakas henkilö, eikä joulu sen takia tunnu enää samalta kuin ennen.

Koska joulu on yhä enemmän myös materialististen arvojen ympärille keskittynyt juhla, se korostaa pelottavalla tavalla myös ihmisten sosioekonomisia eroja. Yksinäiset ovat yhä yksinäisempiä ja köyhät tuntevat olonsa entistä köyhemmiksi. Perhekeskeisyys korostaa myös rikkinäisten perheiden asemaa. 

Tästä kaikesta huolimatta joulun sanoma ei koskaan vanhene tai muutu. Se on lohdullista. Se ei rakennu materialististen arvojen varaan tai ole synnytettävissä lahjojen paljoudella. Rauhaisaa ja kaunista joulua lukijat! Nauttikaahan joulun sanomasta ja rauhasta! 

Ps. Olisi ihan kuulla, mitkä jouluperinteet/muistot ovat teille kaikista tärkeimpiä?

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ruokaklubi Kreikassa

Huomasin huomista ruokaklubia miettiessäni, että olen unohtanut kokonaan postata tunnelmat meidän itse järkkäämästä klubikerrasta! Ruokaklubi kävi Kallionkolon lisäksi nimittäin myös Kreikassa! Ainakin tunnelman ja ajatuksen tasolla.

Kreikka-teema onnistui tosi kivasti ja ilta oli ihana! Erityisen kivaa se oli sen takia, että viimeksi järkkäämästämme kerrasta jäi vähän huonoja muistoja hampaankoloon. Japani-teema ei nimittäin mennyt ihan suunnitelmien mukaan  - kovista ennakkovalmisteluista huolimatta:D Mutta nyt homma toimi, ja oli ihana saada klubilaiset ensimmäistä kertaa meille tänne Kallion koloon.







Kreikka-teeman menusta löytyi erilaisia tahnoja; muunmuassa munakoisosta valmistettua baba ganoushia sekä perinteistä tzatzikia. Niitä tarjoiltiin alkuruokina feta-yrtti-sipuli täytteisen kreikkalaisen leipäkranssin kera.








Pääruokana tarjoiltiin viinilehtikääryleitä, Karitsan jauhelihalla ja parmesanilla täytettyjä paprikoita (oli muuten taivaallisisa!!) sekä pinaatti-juusto piirakkaa, joka oli tehty filotaikinasta. Viininä oli perinteistä kreikkalaista viiniä pikantilla (tai useimpien mielestä ei-niin-pikantilla) männyn pihkan maulla höystettynä sekä hieman "helpompia" viinejä.



Jälkiruokana oli toooosi makeaa baklavaa. Myös vesipiippu alkoi porista illan tummuessa.

Jännä minkälaisia ruoka-aarteita Kreikka-teemallakin löytyi, vaikka ennakko-olettamuskin olikin aluksi, että kreikkalaiset mauy on jo aika testattuja ja ehkä hieman tylsiäkin. Toisin kävi.




keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Turku-viikonloppu

Olin viikonloppuna katsomassa kaksi keikkaa Turussa järjestettävillä Maata Näkyvissä festareilla. Paikalla oli viikonlopun aikana noin 20 000 ihmistä ja M:n kokoonpano, Audile, soitti siellä kaksi settiä. Ihan en eturivissä pomppinut kuten kaikki teinit, mutta oli silti hienoa olla mukana. Tunnelma oli katossa ja Audile hiessä... 

En itse pidä tavallisesti housesta, mutta juoksu ja sali-soittolistalta sitä kyllä löytyy...Nykyään olen huomannut, että joskus tuo "juoksu soittolista" soi puhelimessa muutenkin kuin vain juostessa. Nytkun miettii aikaa seurusteluajoista tähän päivään, niin kyllä musiikkimakuun on vaikuttanut aika paljon myös toisen mieltymykset. Kumpikin on ruvennut kuuntelemaan toisen suosikkeja, ja nykyään meiltä löytyy monta artistia joita hypetetään yhdessä. Oletteko huomanneet samaa omassa parisuhteessa?




                          (Kuvat Spixels.com)

Mun lemppari on Hold On, jonka löydätte esimerkiksi Spotifystä, mutta tässä joitakin pätkiä uusimmista audilen biiseistä AUDILE

Koska M:llä oli keikkojen tiimoilta aika paljon kaikkea härdeliä, hengasin päivät mun veljen luona, joka asuu Turussa. Sisäistin vasta nyt kuinka kaunis kaupunki Turku oikeastaan on! Se ei kyllä ollut tähän vuodenaikaan parhaimmillaan, mutta mikäpä kolkka Suomesta sitä olisi.





Illalla pelleiltiin mun veljen tilaamilla näytekehyksillä. Toisille ne sopi, toisille ei. Mä olin yks niistä, jonka kannattaisi sinnitellä viimeiseen asti ilman. Mutta monille lasit tuovat charmia ja sopivat kun nenä päähän!




Koska univelat kasvoivat viikonloppuna aika mukavasti, sunnuntai meni vain hengaillessa kotona, syödessä hyvin ja katsellessa leffoja. Sen jälkeen olikin sellainen olo, että on päästävä salille ja tehtävä jotakin järkevää. Laiskottelusta nauttii vain hetken ja sitten tuleekin jo huono omatunto. Ei siis makeaa mahan täydeltä.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Skiffer

Huomasin juuri, että liuskaluodon pitsat ovat saatavina nyt myös mantereella!!! Kirjoittelin teille kesällä ihanasta iltapäivästä skumpan ja pizzojen merkeissä Liuskaluodolla. Tekstin voit lukea täältä. Nyt samainen ravintola on avannut näköjään ovensa kaupunkiinkin! Heidän sivuilleen pääset tästä Skifferin sivut

                                                  
                                                 

Onko joku teistä ennättänyt jo kokeilla kyseistä paikkaa? Kannattaa ehdottomasti kokeilla mansikka-vuohenjuusto-pinjansiemen pizza!




perjantai 16. marraskuuta 2012

Punajuuri-homejuusto keitto

Tiedän, että punajuuri jakaa mielipiteitä varmasti hyvin rankasti, mutta itse ihastuin kertaheitolla villiin kokeiluun, joka päättyi (tälläkertaa) onnellisesti. Luulen että siitä tulee vielä kylmien talvi-iltojen bravudi.





Punajuurikeitto

Kaksi sipulia
4 valkosipulin kynttä
noin ehkä 8-10  punajuurta
kanafondia
2 kasvisliemikuutiota
1 pakettti Aura-juustoa
kermaa about 2 dl
timjamia
rosmariinia
loraus punaviinietikkaa
loraus sitruunamehua

Punajuuret ja sipulit kattilaan ja pata porisemaan. Punajuuria saa keittää aika kauan, ehkä melkein 40 minuuttia.Kaada lähes kaikki vesi pois kun padan asukit tuntuvat kypsiltä. Jätä tilkka keitinlinetä kuitenkin pataan. Lisää kerma ja soseuta sauvasekoittimella koko helahoito. Lisää mausteet, punaviinietikka, sitruunamehu ja homejuusto ja keittele vielä reilu 10 minuuttia hiljaisella lämmöllä.Keitto on parhaimmillaan kun se ei ole ihan kuumaa, vaan koostumus on hieman paksumpaa ja maut tulevat paremmin esiin.


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Päivät lyhene ja naama kalpenee

Graduprojektin aikana istuin 3/4 valveillaoloajastani kirjastossa, joten ei paljoa kiinnostanut miltä näytti tai mitä oli päällä. Jossakin vaiheessa kirjoittelua rupesin kuitenkin kiinnittämään huomiota siihen, että käytin edelleen samaa meikkivoidetta jota käytin keskikesän päivettyneimpinä hetkinä. Kerran kirjaston vessassa huomasin peilistä tuijottavan Tukiaisen!

Silloin oli menossa hektisimmät vaiheet ja tajusin, että nyt ei ollut kertakaikkiaan aikaa lähteä primadonnailemaan kaupolle. Niimpä kirjoittelin vielä muutaman viikon omaksumassani uudessa Tuksu-roolissa ja syöksyin suoraan gradun palautettuani Make up Storeen hakenaan asiallisemman väristä meikkivoidetta. Päätös jota en kadu ;) 



Oon koittanut etsiä vuosia täydellistä meikkivoidetta, mutta en ole ollut tyytyväinen oikein mihinkään. Make up Storen Olive matta, on ollut tähän astisista löydöistäni paras. Nyt jouduin ostamaan 2 sävyä vaaleamman Vaniljan. Se on myös ihan jees, vaikkakaan ei peitä samalla lailla. Gradun palautushuumassani matkaan lähti muutakin, mm. pohjustusvoide. Ja punaista huulipunaa. Jaiks. Jaiks siitä syystä, että en edes osaa käytää huulipunaa. Etenkään voimakasta.





Nyt villikset jalkaan ja kirja kainaloon. Tunnelmaa ankean, harmaan, talvipäivän keskelle. Voi video kuinka mä vihaan marraskuuta. Voisin vaipua talviunille ja herätä sitten kun kesä on taas ovella.

Loppuun vielä yksi ihana Spotify-löytö talvi-iltojen, sohvan, kynttilöiden, sateen ja viinin seuraksi. Hän on eteläafrikkalainen Gregory Alan Isakov.



tiistai 13. marraskuuta 2012

Focacciaa ja maailmanvalloitusta

Vihaan lautapelejä joissa on monimutkaiset säännöt. Tuskastun kun unohdan ensimmäisen säännön jo siinä vaiheessa kun mulle selitetään seuraavaa sääntöä.Viime jouluna kun oli ne kovat myrskyt, meiltä meni sähköt miltein kymmeneksi tunniksi. Kun suklaaähky valtasi mielen ja kaikki oljenkorret oli käytetty, veljeni saivat minut ylipuhuttua lautapeliin nimeltä Risk. Olen vältellyt kyseistä peliä jo noin 5 vuotta, mutta siinä kynttilänvalossa innostuinkin pelistä oikein kunnolla. Nyt pimeinä syysiltoina olemme kerääntyneet muutamana iltana tänne meidän Kallion kotikoloon pelailemaan ja herkuttelemaan samalla(se on mulle ehkä edelleen se mieluisampi osuus). Etenkin kun pelikaverit toi mitä ihanempia juustoja! Ne vei mut melkein sellaiseen hurmioon, että peliskarppius kärsi ;)






Peli on historiallinen maailmanvalloituspeli - näin vaatimattomasti. Siinä valloitetaan maailmaa oman armeijan avulla ja toteutetaan erilaisia tehtäviä. Se on kuulkaas melko riemastuttava tunne, kun huomaa  omistavansa Afrikan ja Aasian ;)



Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä focacciaa. Jouduin kääntymään erään mestarileipurin puoleen (kiitos vaan Lotta!) joka kehitteli omat reseptinsä päästä, mutta neuvo, että mitä enemmän öljyä, sen parempi. Tottelin käskyä ja se toimi! Taisin tuplata alkuperäisen reseptin öljymäärän, mutta leivästä tulikin sen ansiosta pinnalta ja pohjasta ihanan rapea ja sisältä ihanan notkea.Tästä versiosta tuli tosin turhan paksu, mutta makuun se ei vaikuttanut. Estetiikkaan kylläkin. Läskileipä.



Focaccian ohjeen nappasin Glorian ruoka ja viini sivustolta.Mutta tosiaan, mikäli kokeilette, älkää säästelkö öljyä.Sivelin sitä leivälle ja taikinaan vähän joka välissä. Ja lisäsin sekaan vielä rosmariiniä ja timjamia. Leipä sopi hyvin juustojen ja viinin kaveriksi.

Focaccia
4 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
20 g tuorehiivaa
n. 11–12 dl vehnäjauhoja
1 rkl jauhettua merisuolaa

Lisäksi
1 dl oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa

Liuota hiiva veteen tavallisessa tai yleiskoneen kulhossa. Lisää jauhoja muutamassa erässä, kunnes taikina on kimmoisaa. Vaivaa taikinaa 5 min. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan levätä 10 min.Lisää suola ja vaivaa vielä 5 min. Jos vaivaat taikinan käsin, tuplaa aika. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Painele taikina vuokaan. Peitä liinalla ja anna kohota 30–45 min.

Kytke uuni 250 asteeseen ja laita pohjalle uunipelti. Pistele kohonneen leivän pinta haarukalla. Sivele pintaan reilusti oliiviöljyä ja ripottele sormisuola pinnalle. Paista leipää uunissa ensin 3 min. Heitä sitten 2 dl vettä uunin pohjalle olevalle pellille ja jatka paistamista pari minuuttia. Heitä uuniin toiset 2 dl vettä. Laske lämpö 190 asteeseen ja paista vielä 20–25 min. Ota leipä uunista ja voitele oliiviöljyllä. Paloittele hieman jäähtyneenä.