Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vapaa-aika. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Turku-viikonloppu

Olin viikonloppuna katsomassa kaksi keikkaa Turussa järjestettävillä Maata Näkyvissä festareilla. Paikalla oli viikonlopun aikana noin 20 000 ihmistä ja M:n kokoonpano, Audile, soitti siellä kaksi settiä. Ihan en eturivissä pomppinut kuten kaikki teinit, mutta oli silti hienoa olla mukana. Tunnelma oli katossa ja Audile hiessä... 

En itse pidä tavallisesti housesta, mutta juoksu ja sali-soittolistalta sitä kyllä löytyy...Nykyään olen huomannut, että joskus tuo "juoksu soittolista" soi puhelimessa muutenkin kuin vain juostessa. Nytkun miettii aikaa seurusteluajoista tähän päivään, niin kyllä musiikkimakuun on vaikuttanut aika paljon myös toisen mieltymykset. Kumpikin on ruvennut kuuntelemaan toisen suosikkeja, ja nykyään meiltä löytyy monta artistia joita hypetetään yhdessä. Oletteko huomanneet samaa omassa parisuhteessa?




                          (Kuvat Spixels.com)

Mun lemppari on Hold On, jonka löydätte esimerkiksi Spotifystä, mutta tässä joitakin pätkiä uusimmista audilen biiseistä AUDILE

Koska M:llä oli keikkojen tiimoilta aika paljon kaikkea härdeliä, hengasin päivät mun veljen luona, joka asuu Turussa. Sisäistin vasta nyt kuinka kaunis kaupunki Turku oikeastaan on! Se ei kyllä ollut tähän vuodenaikaan parhaimmillaan, mutta mikäpä kolkka Suomesta sitä olisi.





Illalla pelleiltiin mun veljen tilaamilla näytekehyksillä. Toisille ne sopi, toisille ei. Mä olin yks niistä, jonka kannattaisi sinnitellä viimeiseen asti ilman. Mutta monille lasit tuovat charmia ja sopivat kun nenä päähän!




Koska univelat kasvoivat viikonloppuna aika mukavasti, sunnuntai meni vain hengaillessa kotona, syödessä hyvin ja katsellessa leffoja. Sen jälkeen olikin sellainen olo, että on päästävä salille ja tehtävä jotakin järkevää. Laiskottelusta nauttii vain hetken ja sitten tuleekin jo huono omatunto. Ei siis makeaa mahan täydeltä.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Focacciaa ja maailmanvalloitusta

Vihaan lautapelejä joissa on monimutkaiset säännöt. Tuskastun kun unohdan ensimmäisen säännön jo siinä vaiheessa kun mulle selitetään seuraavaa sääntöä.Viime jouluna kun oli ne kovat myrskyt, meiltä meni sähköt miltein kymmeneksi tunniksi. Kun suklaaähky valtasi mielen ja kaikki oljenkorret oli käytetty, veljeni saivat minut ylipuhuttua lautapeliin nimeltä Risk. Olen vältellyt kyseistä peliä jo noin 5 vuotta, mutta siinä kynttilänvalossa innostuinkin pelistä oikein kunnolla. Nyt pimeinä syysiltoina olemme kerääntyneet muutamana iltana tänne meidän Kallion kotikoloon pelailemaan ja herkuttelemaan samalla(se on mulle ehkä edelleen se mieluisampi osuus). Etenkin kun pelikaverit toi mitä ihanempia juustoja! Ne vei mut melkein sellaiseen hurmioon, että peliskarppius kärsi ;)






Peli on historiallinen maailmanvalloituspeli - näin vaatimattomasti. Siinä valloitetaan maailmaa oman armeijan avulla ja toteutetaan erilaisia tehtäviä. Se on kuulkaas melko riemastuttava tunne, kun huomaa  omistavansa Afrikan ja Aasian ;)



Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä focacciaa. Jouduin kääntymään erään mestarileipurin puoleen (kiitos vaan Lotta!) joka kehitteli omat reseptinsä päästä, mutta neuvo, että mitä enemmän öljyä, sen parempi. Tottelin käskyä ja se toimi! Taisin tuplata alkuperäisen reseptin öljymäärän, mutta leivästä tulikin sen ansiosta pinnalta ja pohjasta ihanan rapea ja sisältä ihanan notkea.Tästä versiosta tuli tosin turhan paksu, mutta makuun se ei vaikuttanut. Estetiikkaan kylläkin. Läskileipä.



Focaccian ohjeen nappasin Glorian ruoka ja viini sivustolta.Mutta tosiaan, mikäli kokeilette, älkää säästelkö öljyä.Sivelin sitä leivälle ja taikinaan vähän joka välissä. Ja lisäsin sekaan vielä rosmariiniä ja timjamia. Leipä sopi hyvin juustojen ja viinin kaveriksi.

Focaccia
4 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
20 g tuorehiivaa
n. 11–12 dl vehnäjauhoja
1 rkl jauhettua merisuolaa

Lisäksi
1 dl oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa

Liuota hiiva veteen tavallisessa tai yleiskoneen kulhossa. Lisää jauhoja muutamassa erässä, kunnes taikina on kimmoisaa. Vaivaa taikinaa 5 min. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan levätä 10 min.Lisää suola ja vaivaa vielä 5 min. Jos vaivaat taikinan käsin, tuplaa aika. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Painele taikina vuokaan. Peitä liinalla ja anna kohota 30–45 min.

Kytke uuni 250 asteeseen ja laita pohjalle uunipelti. Pistele kohonneen leivän pinta haarukalla. Sivele pintaan reilusti oliiviöljyä ja ripottele sormisuola pinnalle. Paista leipää uunissa ensin 3 min. Heitä sitten 2 dl vettä uunin pohjalle olevalle pellille ja jatka paistamista pari minuuttia. Heitä uuniin toiset 2 dl vettä. Laske lämpö 190 asteeseen ja paista vielä 20–25 min. Ota leipä uunista ja voitele oliiviöljyllä. Paloittele hieman jäähtyneenä.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Sadepäivän lukutoukkailua

Kun pohtii 24/7 kuolemaa, lukee englanninkielisiä psykiatrian journaaleja ja puuduttaa pyllyänsä kirjastossa älykkäiden ihmisten nörtätessä vieressä, tekee mieli välillä lukea tai katsoa jotakin aivan roskaa. M ihmettelikin yksi ilta mistä moinen into Unelmien poikamiestytön, Suomen huippumalli haussa, Muodonmuutos yms yms katsomiseen  on puhjennut. Itsekin jouduin hieraisemaan silmiä kun yöpöydältä löytyi jos jonkinlaista romanttista pokkaria. Ehkä osa tämän blogin kevytkenkäisyydestäkin on luettavissa saman syyn aiheuttamaksi oirehdinnaksi.

Tiedoksi blogin vieraammille lukijoille, en ole vajonut mihinkään melankolian syövereihin tai itsetuhoisuuteen, kirjoitan vain gradua, joka käsittelee kuolemaa ja suruprosessia. Tarkemmin sanottuna sitä, kuinka teini-ikäiset sen kohtaavat ja sitä käsittelevät. 






Virgin suicides ja Sinkkuvaimot eivät nyt nimestä päätellenkään tarjonneet mitään suuria lukuelämyksiä, mutta Riikka Pulkkisen Totta oli ahdistavuudessaan ja koskettavuudessaan hyvä. Ehkä juuri sen takia, että se käsitteli elämää itsessään, ilman mitään glamouria ja gloriaa. Ehkä muutama kyynelkin tuli vieritettyä puolivahingossa kirjaa lukiessa. Kirja käsitteli avioparin suhdetta vaimon saattohoidon aikana. Samalla kirjassa yhdistyivät perheen lasten ja lastenlasten tarinat sekä muutama traaginen rakkaustarina, petetyksi tuleminen, luopumisen tuska ja elämän rajallisuus. Pysähdyin jatkuvasti kerta toisensa jälkeen ihailemaan Pulkkisen älykästä kerrontaa ja sanataiturointia. En tiedä tuntuiko se vain suuren roskapokkarikontrastin takia niin ihmeen hyvältä, vai oliko se oikeasti hyvää. Kertokaa te, jos olette kirjan lukeneet! :)

Ehkä pysyn vain jatkossakin näissä raskaissa aiheissa, niin kerronnan laatu säilyy... Antaa Unelmien poikamiestyttöjen etsiä prinssiään. Ei se kuitenkaan yhden tuotantokauden aikana löydy. Jos löytyy koskaan. Taidan viettää seuraavankin sateisen päivän Riikka Pulkkisen kanssa sohvalla. Death and dying, life and living. Siinä tämän päivän tunnelmia. Life is good.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Puhdistus

Oltiin viimeviikolla katsomassa Sofi Oksasen kirjoittama ja Antti Jokisen ohjaama, Puhdistus. Elokuva ei taida olla vielä elokuvateattereissa yleisönäytöksinä, mutta se on tulossa sinne kyllä ihan pian.

Rakastan lukemista, mutta opiskelujen takia olen lukenut aivan hävettävän vähän kirjoja viimeisen viiden vuoden aikana. Sattumalta olin kuitenkin alkukesästä ennättänyt lukea Puhdistuksen.

Elokuva oli aika raju ja ehkä hieman turhan likainen. Leffaseura piti sitä hyvänä, mutta kirjan jälkeen leffa oli kyllä hieman pettymys. Monta raakaa kohtausta olisi voinut jättää elokuvasta pois ja silti se olisi toiminut... Leffa oli ehkä mun makuun liian raadollinen. Tarina oli jokatapauksessa kuitenkin todella hyvä, traaginen ja osittain ehkä jopa kauniskin.


Trailerin voi katsoa täältä: PUHDISTUS