Olin koko ala-asteen tunnollinen hikipinko, mutta sitten yläasteen loppupuolella laiskuus nosti päätään ja monien suurien elämänmuutostenkin takia koulu ei enää ollut niin tärkeää. Yliopistoelämä hujahti ohi enemmän sivutoimisena harrastuksena työnteon ohessa, mutta nyt seitsemäntenä (!!!) vuotena tajusin, että jos en aio kökkiä siellä vielä toista seitsemää vuotta, niin olisi ehkä aika istua alas ja tehdä töitä opiskelujenkin eteen.
Kesän jälkeen painoin pitkää päivää ja kursin viimeiset kurssit kasaan. Istuin kirjastossa aikalailla 8-12h ja välillä tuntui, että kirjastonhoitajan väsynyt naama ja energiajuomapullo tulivat tutummiksi kuin oma mies ja yhteinen aamukahvi. Öisinkin tein gradua - unien muodossa. Kyllähän se vähän kirpaisi ja väsymystä oli ilmassa enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt se on hoidettu pois alta. Vihdoin.
Hassuinta on se, että vaikka odotin vain kiivaasti sitä, että voisin vihdoin unohtaa opiskelut, ikuisen huonon omantunnon lukemattomista tenttikirjoista ja stressin deadlineistä, niin siitä huolimatta gradun teko ja sen kirjoittaminen oli ihanaa. Mulla on ihan oikeasti jo ikävä sitä! Se oli jollain lailla sellainen luova prosessi, jonka aikana tunsi olevansa elossa. Vaikka ulkoisesti näytinkin graduntekoaikaan varmasti kaikkea muuta kuin elävältä :D
Vaikka en ole koskaan ajatellut jatkavani opiskeluja tämän tutkinnon jälkeen, hyvästellessäni haikein mielin yliopiston kahvilaa, tenttisaleja ja kaunista kirjastoa, rupesin ensimmäistä kertaa miettimään, että saattaisin ehkä sittenkin joskus jatkaa opiskeluja...muodossa tai toisessa.
Käytiin juhlistamassa gradun palautusta lasillisella hyvässä seurassa.
Vielä muutama älyttömän tylsä englannin- ja ruotsinkielinen tenttikirja ja sitten se on siinä. Toivottavasti myös blogi alkaa nyt elää vähän enemmän. Suuret pahoittelut flekmaattisuudestani. Toisaalta - ette kyllä ole missanneet mitään, sillä mun elämä on ollut kohtuu tylsää viime kuukaudet.
Kesän jälkeen painoin pitkää päivää ja kursin viimeiset kurssit kasaan. Istuin kirjastossa aikalailla 8-12h ja välillä tuntui, että kirjastonhoitajan väsynyt naama ja energiajuomapullo tulivat tutummiksi kuin oma mies ja yhteinen aamukahvi. Öisinkin tein gradua - unien muodossa. Kyllähän se vähän kirpaisi ja väsymystä oli ilmassa enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt se on hoidettu pois alta. Vihdoin.
Hassuinta on se, että vaikka odotin vain kiivaasti sitä, että voisin vihdoin unohtaa opiskelut, ikuisen huonon omantunnon lukemattomista tenttikirjoista ja stressin deadlineistä, niin siitä huolimatta gradun teko ja sen kirjoittaminen oli ihanaa. Mulla on ihan oikeasti jo ikävä sitä! Se oli jollain lailla sellainen luova prosessi, jonka aikana tunsi olevansa elossa. Vaikka ulkoisesti näytinkin graduntekoaikaan varmasti kaikkea muuta kuin elävältä :D
Vaikka en ole koskaan ajatellut jatkavani opiskeluja tämän tutkinnon jälkeen, hyvästellessäni haikein mielin yliopiston kahvilaa, tenttisaleja ja kaunista kirjastoa, rupesin ensimmäistä kertaa miettimään, että saattaisin ehkä sittenkin joskus jatkaa opiskeluja...muodossa tai toisessa.
Käytiin juhlistamassa gradun palautusta lasillisella hyvässä seurassa.
