keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Iho jossa elän - sairain leffa pitkään aikaan

Katsottiin muutama päivä sitten Pedro Almodovarin elokuva "Iho jossa elän - La piel que habito ". Elokuva oli kyllä sairain elokuva pitkään aikaan. Se ei kuitenkaan ollut mielestäni missään nimessä huono. Juoni oli taitavasti kehitelty ja psykologisten trillerien ystäville (joihin itse kuulun!) voisin jopa suositella leffaa! Kerrankin leffa, jossa on ennalta-arvaamaton loppu!
 
Juoni rakentuu poikkeuksellisen taitavan plastiikkakirurgi Robert Legardin ympärille. Hän on menettänyt vaimonsa auto-onnettomuudesta ja on siitä lähtien keskittynyt kehittämään keinotekoista ihoa, jonka avulla hän olisi voinut pelastaa pahasti palaneen puolisonsa. Kahdentoista vuoden jälkeen hänen onnistuu kehittää laboratoriossaan iho, joka on riittävän herkkä kosketukselle, mutta tarpeeksi vahva suojaamaan kantajaansa niin ulkoista kuin sisäistä väkivaltaa vastaan.Vuosia kestäneen tutkimustyön lisäksi Robert tarvitsee koekaniinin, rikoskumppanin ja puhtaan omatunnon. Tunnontuskat eivät ole koskaan olleet Robertin ongelma, ne eivät kuulu hänen luonteeseensa. Vuosien mittaan useita nuoria ihmisiä katoaa kotoaan, monet heistä omasta vapaasta tahdostaan. Yksi noista nuorista päätyy hulppeaan El Cigarralin palatsiin Robertin ja Marilian kanssa – mutta ei vapaaehtoisesti. Päärooleissa olivat Antonio Banderas, Elena Anaya, Blanca Suarez ja Marisa Paredes. 


Tästä pääset traileriin (joka oli mielestäni aika huono): http://www.imdb.com/title/tt1189073/

/magdaleenan-matkassa?claim=9tfqbm68jge">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti