maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mangojuustokakku ja muuta makeaa

Viikonloppuna olin taas kotona maalla kun miehellä oli musahommia. Koko viikonlopun oli ihan mieletön sää, niinkuin varmaan suurimmassa osasssa maata. Juhlimme vielä sukulaisten kesken meidän pikku-teinin 14v. synttäreitä. Lauantai hurahtikin leipomistouhuissa. Aamupäivän aikana taittui 50 dallaspullaa, 30 korvapuustia, mangojuustokakku, persikkarahka-piirakka sekä fiestasalaatti.

Päivänsankari ei välitä minkäänlaisista kakuista joten siksi täytekakkua ei pöydästä löytynyt. Pullaa tosin senkin edestä;) Jo paistovaiheessa pelliltä katosi 5 dallaspullaa parempiin suihin, ja nyt en puhu itsestäni. Sitäpaitsi, yleinsä aina kun leipoo pitkään ja hyörii useamman tunnin leipomusten tuoksussa, kaikki makea alkaa etomaan. Ainakin minua. Valitettavasti se tunne meni kuitenkin nopeasti ohi ja illalla kakkua upposi useampikin pala. 




Mango-juustokakku on ehkä käynyt jo hieman tylsäksikin, koska sen helppotekoisuduen vuoksi olen tehnyt sitä varmaan kymmenkunta kertaa. Löysin kuitenkin Myllyn parhaat- sivustolta ohjeen jossa oli 1/2 dl limeä. Se raikasti kivasti kakkua.

 Kakkupohja:
 1
pkt
 Myllyn Paras Kauramurotaikinaa (400 g)
 Täyte:
 6
 liivatelehteä
 ½
dl
 mangotölkin lientä
 1
tlk
 säilykemangoa soseena (n. 250 g / 400 g)
 300
g
 maustamatonta tuorejuustoa
 ½
dl
 sokeria
 1
tl
 vaniljasokeria
 ½
dl
 sitruunamehua tai sitrus-, manteli- tms. likööriä
 4
dl
 kuohukermaa (2 tlk)
 Päälle:
 3
dl
 mangososetta (esim. lastenruokasosetta)
 4
 liivatetta
 Koristeeksi:
 1
tlk
 säilykemangoa viipaleina 
 

 

Painele sulanut taikina irtoreunaisen torttuvuoan pohjalle. Paista 200-asteiseen uunin alimmalla tasolla 10-15 min, varo paistamasta liikaa. Anna jäähtyä.
Liuota liivatteita kylmässä vedessä 10 min. Kuumenna ½ dl mangolientä kiehuvaksi esim. mikrouunissa lasissa. Puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi liemeen. Lisää tuorejuustoon liivateseos, soseutettu mango ja muut maustavat ainekset. Vatkaa kerma vaahdoksi erikseen ja yhdistä siihen varovasti juustomangoseos. Kaada hyytelö torttupohjalle. Hyydytä jääkaapissa.
Liuota koristehyytelön liivatteet myös ensin kylmässä vedessä. Puristele liivatteet liotusvedestä ja sulata ne mangososeen kanssa (n. ½ dl) kiehuvaksi esim. mikrossa lasissa.  Lisää loppu sose joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä vähintään seuraavaan päivään. Koristele ennen tarjoilua.




lauantai 3. maaliskuuta 2012

Nahkaa

Itse en ehkä koskaan uskaltautuisi käyttämään edes ruskeaa nahkahametta, mutta siinä on silti siitä huolimatta jotakin tosi kivaa - jonkun muun päällä. Ostin kerran mustan nahkaisen hameen, mutta se jäi kaappiin. Enkä usko, että se tulee koskaan muulloinkaan näkemään päivänvaloa.


Tässä hieman ruskean nahkan fanitusta. Toimii niin pienissä kuin isommissakin yksityiskohdissa.






 

torstai 1. maaliskuuta 2012

Valivalivali...

Löysin tämän artikkelin ystäväni linkittämänä Facebookista. Sen on alunperin kirjoittanut Jussi Ruokomäki 2.3.2009 kolumnissaan sivustolle hyvejohtajuus.fi 

Teksti herätti paljon ajatuksia, muunmuassa senkaltaisia ajatuksia, että olin keksinyt jo lukuisia valituksen aiheita ennenkuin olin päässyt edes artikkelin puoleenväliin asti. Artikkeli on mielestäni osin hieman naivihko, mutta siinä on myös ajatusta. Lukaiskaapa se. Antaa taas jälleen kerran ajattelemisen aihetta.



Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?

Tartu haasteeseen olla valittamatta 21 päivän ajan. Se muuttaa tapasi ajatella – paremmaksi.
"Huomaa, että jos sinulla on aikaa nurista ja valittaa jostakin, sinulla on myös aikaa tehdä jotain asialle."
- Anthony D'Angelo
Ajattelu ohjaa toimintaa
Hyveillä tarkoitetaan hyviä tapoja tai tottumuksia, joista puhuttaessa saattaa unohtua yksi oleellisimmista tavoista. Tapa ajatella, toisin sanoen asenne.
Useimmilla on lähipiirissään valittaja — ihminen joka valittaa, jatkuvasti ja kiihkeästi. Intohimoisesti palava valituksen liekki vaatii kuitenkin reilusti polttoainetta, enkä tarkoita tällä valittajan elämäntilannetta tai muuta kontekstia. (Aina on aihetta valittamiseen — kuten on kiitokseenkiin). Valituksen pätsiä ruokitaan sille pyhitetyin ajatuksin. Asioiden märehtiminen (ääneen tai mielessä) on kuitenkin epäterveellistä.
Vastaavasti monilla on lähipiirissään valopilkku — henkilö, jolla on asiat ärsyttävän hyvin. Tai ainakin tämä henkilö on ärsyttävän iloinen ja kaikki luonnistuu kuin itsestään. Kiitollisuuden ja tyytyväisyyden liekkiä on sitäkin ruokittava, eivätkä valittajan ja valopilkun elämäntilanteet välttämättä eroa juurikaan toisistaan. Kyse on ennemminkin tavasta ajatella eli asenteesta.

Valittaminen on … niin helppoa
Elämä on joskus epämiellyttävää. Valittaja ja valopilkku suhtautuvat tähän eri tavoin. Kuvittelin itse olevani henkilö, joka ei valita — kunnes yritin tietoisesti olla valittamatta. Tavoitteena 21 perättäistä, valituksesta puhdasta päivää.
Muutaman päivän jälkeen selvisin yhden kokonaisen päivän ilman valituksen sanaa. Tietokoneen jälleen temppuillessa tunteeni olivat hyvin pitkälle samat kuin aiemmin, mutta huomasin reagoivani eri tavoin kuin ennen. Valittamisen tarpeeni, johtuu se sitten turhautumisesta, loukkaantumisesta tai muusta epäkohdasta, pakottaa toimimaan. Aiemmin tuo henkinen paine purkautui valittamalla, mutta enää se ei ollut "sallittua". Pakko oli puhua, kuten ennenkin, mutta ennen suun avaamista asiaa täytyikin miettiä.
"Jos et pidä jostain, muuta se.
Jos et voit muuttaa asiaa,
muuta asenteesi. Älä valita."

- Maya Angelou
Jos jokin on vialla, ei asian kieltäminen muuta asiaa. Valittamattomuus tarkoittaakin nöyryyttä ongelmien kohtaamisessa, toisin sanoen tosiasioiden näkemistä ja niiden hyväksymistä. On kuitenkin eri asia todeta, että tietyn ohjelmiston käyttöliittymässä on parantamisen varaa, sen sijaan että huutaa voimasanojen saattelemana monitorille että hommassa ei taaskaan ole mitään järkeä. Ongelmatilanteissa on pakko tehdä jotain ja valittamisen jälkeen seuraavaksi luonnollisin tapa kohdata ongelma on ratkaista se, tai ainakin keksiä jokin tapa kiertää se. Nyt tätä ratkaisuhakuisuutta tuki vahvasti ajattelumalli, joka oli keskittynyt löytämään todellisen asiantilan aiempien solvaussanojen sijaan.
Sanat ohjaavaat ajatuksia. Ajatukset ohjaavat tunteita ja toimintaa.
Keskustelin haasteesta itseäni viisaamman kanssa, joka kysyi hymyillen miksi vain 21 päivää, miksei koko elämä? Niinpä. Miksi ei? Mutta jostain on aloitettava.
Muistijippo 21 päivän valittamattomuuden haasteeseen: Laita toiseen käteesi ranneke muistuttamaan haasteesta. Kun valitat, vaihda ranneke toiseen käteen ja aloita päivien laskeminen alusta. Haasta myös ystäväsi!
Älä valita. Haluat kuitenkin tehdä asialle jotain, joten ryhdyt ratkaisemaan ongelmaa — objektiivisemmin.




keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ladies who brunch


Hei jos kiinnostaa vertailla Helsingin brunsseja perspektiivistä, jossa ei ole omaa lehmää ojassa arvosteluja kirjoitettaessa, kurkatkaa blogia "Ladies who brunch". Sinne pääset tästä linkistä. Itse olen käynyt testaamassa kyseisten neitien suosittelemat Pasifiquen, Ekbergin, Dylanin ja Fazerin brunssin. Ja aika samoilla linjoilla liikuin kuin neiditkin.






Ps. Viimeinen kuva on omistettu Carolle ;)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Italialainen leipä

Eilen meillä oli käymässä pikkuinen kummityttömme Elna Matilda vanhempineen. Koska kaikkien aikataulut olivat sen verran kiireisiä, päätimme kokkailla vasta kaikki yhdessä paikanpäällä. He tekivät kasvishöystöä halloumilla ja me italialaista leipää ja hedelmärahkaa. Teemana oli "lihatonta ja ei herkkuja". Hyvää oli.


Tein leipää ensimmäistä kertaa ja siitä tuli kyllä ihan hyvää, mutta aivan erilaista kun oletin. Ajattelin kokeilla seuraavalla kerralla täytteinä pestoa, basilikaa ja juustoa. Ohje oli kopioitu suoraan täältä, Kinuskikissan sivuilta. Tässä teille ohje...








Taikina:
5 dl vettä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
50 g hiivaa
5 dl hiivaleipäjauhoja
7 dl vehnäjauhoja
½ dl oliiviöljyä

Täyte:

1 ½ sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 ½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja
(1 dl hienonnettuja oliiveja)
2-3 tl oreganoa
mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
nippu basilikanlehtiä

 
Sekoita kädenlämpöiseen veteen suola ja sokeri. Ripottele joukkoon tuore hiiva ja sekoita. Lisää vähän kerrallaan hiivaleipäjauhoja ja sitten vehnäjauhoja. Sekoita loppupuolella joukkoon oliiviöljy. Anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia.
 
Kuullota paistinpannulla sipuli ja valkosipuli. Anna jäähtyä. Pilko joukkoon aurinkokuivatut tomaatit (ja oliivit). Lisää oregano, mustapippuri, oliiviöljy ja basilikanlehdet.
Kauli taikina tasaiseksi, n. ½ cm paksuiseksi levyksi. Levitä päälle täyte ja kääri tiukaksi rullaksi. Nipistä saumakohta umpeen. Nosta rulla yhteen pitkään tai kahteen lyhyempään leipävuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Mistä löytää "perus käyttömekkoja"?


Tykkään käyttää mekkoja, mutta suuri ongelma on se, ettei niinsanottuja "perus käyttömekkoja" oikein meinaa löytyä. Suurin osa mekoista on joko himolyhyitä biletysmekkoja tai sitten överijuhlallisia. Missä kaikki basic neulemekot yms arkiset pepun peittävät? Kertokaa lukijat jos teillä on hyviä vinkkejä.

Tässä jotain ihan ok kivoja vaihtoehtoja joita netistä surffailin. Tosin en usko, että näistä kappiin päätyisi kun vain muutama. Nämäkin jättivät vielä mielen hieman vaisuksi. Onneksi kohta voi alkaa katsastelemaan jo kesämekkojenkin puoleen. Niiden tarjonta onkin jo vähän parempaa.


Kaksi ensimmäsitä mekkoa olivat Espritin mekkoja. Seuraavat kaksi taas ovat Vero Modan mallistoa.




Nämä kolme edellistä mekkoa olivat Soakedin ja seuravaa on Tusnelda Bloch.







Viikonloppu hurahti taas...

Viikonloppu hurahti taas ohi aivan liian nopeasti. Viikonlopuksi ei ollut tällä kertaa mitään erityisiä suunnitelmia. Perjantaina sain vihdoinkin tehtyä gradua 10 tuntia putkeen! Porukat kävi meillä kahvilla, näin kahta kaveria kaffien merkeissä myöskin, Robbani haettiin meiltä hoidosta, lauantaina vietettiin laiska ja myöhäinen  lauantaiaamiainen ja lähdin käymään kotona Klaukkalassa. Siellä käväsin kirpparilla, Robbanin kanssa lenkillä, poikien kanssa pelaamassa squashia, saunottiin ja herkuteltiin ihan liikaa, koska taas oli talossa synttäreitä :) Meillä 3/4 perheenjäsenistä täyttää vuosia Helmikuussa.... joka tarkoittaa siis sitä, että ilmeisesti joidenkin osapuolien mielestä kesäkuu on ollut erityisen romanttista aikaa...

Harmittaa kun ei sunnuntaina selvitty Kluuvin kauppaskeskuksessa järjestettyyn bloggaajien kirppikseen. Siellä olisi voinut tehdä mahtavia löytöjä ja olisi ollut vaan kiva haistella tunnelmaa. Lohdutuksekseni huomasin, että kuvien perusteella siellä taisi olla sen verran kova tungos, että olisi saattanut jäädä löydöt tekemättä.


Sunnuntain kohokohta oli ruokaklubin meetinki jenkki-teemalla! Siitä enemmän tunnelmia ja kuvia myöhemmin.


Töölönranta-kaakaot mitä parhaimmassa seurassa. Alunperin meidän piti tehdä aurinkoinen merenjää-kävely, mutta todellisuudessa lenkki muuttuikin jäätävän harmaaksi Töölönranta-lenkiksi kera tihkuttavan lumisateen. Auringosta ei ollut enää tietoakaan. Paitsi seura oli hyvinkin aurinkoista.
Arki alkoi tänään yhtä harmaasti kuin sääkin. Aikaisella herätyksellä ja kaaottisella pyykkivuorella ja sitä seuranneella pyykkivuorolla. Kohta pitäisi ryhdistäytyä salille, luennolle ja illalla meille tulee ihana kummityttö kyläilemään vanhempineen. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Ja aina yhtä ihana PITSI !!!

Rakastan pitsiä! Harmikseni mieheni vaan ei voi sietää sitä...ainakaan mustana ja mekoissa. Kaikennäköiset välimuodot vielä menettelevät. Onneksi. Ja siitä aion ottaa kaiken irti...









Etenkin ruskettunutta ihoa vasten se näytää vaan kertakaikkisen upealta!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Lupaamani reseptit ...

Tässä vielä eiliseen "illallis"-postaukseen liittyvät reseptit, kun en eilen enää jaksanut niitä naputella. Toivottavasti niistä on jollekkin iloa. Itse olen erityisen rakastunut tuohon sienirisottoon.

Bruschetat 

Kävin ostamassa Hakaniemen hallista kuivattua luomu-tomaatti pyrettä johon lisäsin vain oliiviöljyä, vettä, basilikaa,suolaa, sokeria, mustapippuria, valkosipulia ja oreganoa ja voitelin leivät. Annoin seoksen seistä ja makuuntua n. puoli tuntia ennen levittämistä.

Päälle laitoin pienen pientä tomaattisilppua, tuorretta basilikaa ja mozzarella-juustoa. Ja uuniin 175`c ja noin 15 min. 



Saaristolaisleipä savulohitahnalla

Näitä olen tehnytkin jo aiemmin "blogiuran" aikana. Linkki saaristolaisleivän ohjeeseen ja linkki savulohitahnan ohjeeseen.Korvaa jälkimmäisessä ravut graavatulla kylmäsavulohella.


Suppilovahvero-parmesan-risotto

Tämän reseptin kopioin HS:n sivuilta, mutta muuntelin sitä hieman mieleisekseni. (Lähes tuplasin muunmuassa kaiken ei-sallitun: juuston, viinin, ja tuorejuuston määrän.) Risottoon voi käyttää monia muitakin sieniä, esim siitaketta tai herkkusieniä.
(4 annosta)

5 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
3 sipulia
4 dl risottoriisiä
3 dl kuivaa valkoviiniä
8 dl kanalientä
3 rkl voita
600 g kantarelleja (tai suppilovahveroita, herkkutatteja, mustiatorvisieniä)
suolaa, sitruunapippuria, mustapippuria ja valkopippuria
100 g parmesania
purkki jotakin tuorejuustoa esim. kevätsipuli/mustapippuri tms

-Valmista kanaliemi. Puhdista ja pilko sienet.
-Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa ja kuullota sipuleita, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää risottoriisi ja pyörittele hetki.
-Lisää valkoviini ja anna sen imeytyä riisiin. Lisää kanalientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita hyvin ja anna liemen imeytyä ennen kuin lisäät uutta. Näin saat risottoon oikean rakenteen.
-Paista sienet kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää vasta lopuksi voi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Nosta sienet kypsän risoton sekaan.
-Lisää parmesan ja lusikoi tuorejuusto risoton sekaan. Viimeistele persiljalla tai rucolalla.
 
Vihje: Risottoriisin kuuluu olla melkein kypsää, al dente (hampaisiin tuntuvaa). Risoton rakenne on kuin löysää puuroa.


Pesto-feta-täytetyt kanafilerullat
kanafileitä
paketti fetajuustoa
purkki aurinkokuivattuja tomaatteja
purkki pestoa

mausteeksi suolaa, mustapippuria, sitruunapipuuria
hammastikkuja kiinnitykseen

Täytteeksi voi kokeilla mitä tahansa makua antavaa. Itse laitoin fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja pestoa. Tämä on tosi nopea, mutta silti tosi maukas ja hyvä piriste tavalliseen kanaan verrattuina.

Nuijin fileet ensiksi hieman litteämmiksi. Sekoitin paloitellut aineet tahnaksi. Täytettä tungetaan reilusti rintafileeseen tehtyyn taskuun tai päälle. Itse tungin päälle ja käänsin rullaksi. Lisäsin päälle vielä suolaa & pippuria. Fileet saa näppärästi kiinni hammastikuilla. Ne ruskistetaan ensiksi pannulla ja loppukypsennys on kätevintä hoitaa uunissa (170 asteessa max puolisen tuntia), ettei kanasta tule kuivaa tai sitkeää.



New York cheesecake & mustaherukkahyytelö

Yhdistelin taas kahta reseptiä toisiinsa. Lopputulos oli hyvä, mutta kakku olisi saanut olla kosteampi. Pidin kakkua tismalleen oikean ajan uunissa, mutta uunimme on sen verran tehokas, että olen ennenkin huomannut, että sen teho ei vastaa aina annettuja paistoaikoja. Olkaa siis varovaisia omienne kanssa!

pohja:

350 g Digestive keksejä tai muita vastaavia 
140 g voita 
kanelia


täyte: 
800g maustamatonta tuorejuustoa esim. Philadelphia 
250 g ranskankermaa 
2 dl tomusokeria 
4 kananmunaa 
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Kuumenna uuni 170 asteeseen. Hienonna keksit tehosekoittimessa aivan hienoksi. Sulata voi ja sekoita keksimurut ja voi sekaisin. Voitele irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Painele keksiseos irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperin päälle sekä reunoille. Laita vuoka kylmään.


Vatkaa tuorejuusto ja ranskankerma tasaiseksi. Lisää tomusokeri, kananmunat, sitruunan raastettu kuori ja mehu. Vatkaa varovasti ainekset sekaisin. Täytteen tulee olla tasaista, eikä siinä saisi olla ilmakuplia. Kaada täyte keksipohjan päälle. Paista kakkua 170 asteisessa uunissa noin 1,5 h. Vuoraa pinta foliopaperilla, ettei pinta ruskistu. Kun kakku on kypsä, sammuta uuni, mutta jätä kakku uuniin vielä pariksi tunniksi jäähtymään. Nosta kakku sen jälkeen jääkaappiin ja tarjoile se kylmänä.


Mustaherukkahyytelö


Mustaherukoita n. 150g
Perunajauhoja n. 3 rkl
Hillosokeria n. 1 dl
Vettä n. 4 rkl

Tämän sovelsin omasta päästäni, joten en osaa antaa aivan tarkkoja määriäkään. Murskasin mustaherukat lusikalla kattilan pohjalle ja sekoittelin niistä sakean seoksen. Seoksesta tuli mieelstäni kiva lisä juustokakulle.