maanantai 9. heinäkuuta 2012

Winetesting & antipasto at Tony`s Deli

Kesällä ihaninta on kesäillat. Vaikka päivät olisivatkin kuluneet töiden merkeissä, illat voi vielä "lomailla". Seurauksena tosin on se, että illat venähtävät usein yöhön ja siitä huolimatta aamulla tosiaan odottavat ne työt. Mutta onneksi valosalla jaksaa ihan erilailla, kuin talvella ja monesti lyhyet yöunet ovat pieni hinta lämpimistä kesäilloista tai öistä.

Eräs työpäivä jatkui vielä winestestingin ja antipastopöydän merkeissä. Ystäväni oli saanut nimpparilahjaksi sinne lahjakortin neljälle, ja onnekkaina pääsimme M:n kanssa testailemaan viinejä - hyvässä seurassa. Paikkana toimi Tony`s Deli, joka sijaitsee suunnilleen Bulevardin puolessa välissä.


Yritimme asiantuntevasti löytää viineistä niitä vivahteita, joita viiniesittelijä niissä kertoi olevan. Lopputuloksena kuitenkin hihittelimme sille kuinka paljon muiden mielipiteet ja viinin hinta vaikuttivat siihen mitä viiniä itse piti parhaimpana. Kaikkien "suosikki" ja "inhokki" olivat samoja. Joukkosieluisuutta ;)


Antipastopöydästä löytyi muunmuassa ihanaa foccaiaa,  parmesania ja hunajaa, marinoituja oliiveja, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, latva-artisokkaa, kanaa sekä mozzarellaa, perunamunakasta, erilaisia chorizoja ja parmankinkkua. Itse olin paikassa ensimmäistä kertaa syömässä (iltaa on kyllä tullut istuttua useammankin kerran) ja olin tyytyväinen antipastopöytään, mutta muut mukana olleet valittelivat pöydän olleen ennen runsaampi.


4 kommenttia:

  1. Jonkun verran tuttuja antipastoja. Käytiin tuolla samaisessa paikassa syömässä siskoni polttareissa! Aivan ihana menu oli kyllä meille valittu :) Mukavan oloinen paikka muutenkin!

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
  2. Oi, hyvä polttari-idea! Otitteko osaa tuohon yleiseen buffetpöytään vai tehtiinkö teille joku oma kattaus? :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli oma menu (alkuruokaa en nyt saa päähäni mutta pääruoka älyttömän herkullsita lohta ja risottoa, rosmariinipannacotta jälkkäri.:) mutta myös alkupalaksi buffet -pöydästä herkkuja. ^^

    VastaaPoista
  4. Ihana asenne, just sellainen "lasi on puoliksi täynnä, eikä puoliksi tyhjä" :) Viittaan tällä siis alun: illat voi lomailla juttuun :)

    VastaaPoista