maanantai 16. heinäkuuta 2012

Valkosuklaa-vanilja raparperipiirakka

Käväsin kotona maalla ja sain ison kasan raparpereja pakkaseen. Olen pyöräytellyt joka vuosi monet raparperipiirakat, mutta aika samankaltaisilla resepteillä. Kummitätini oli tulossa kylään ja päätin etsiä jonkun vähän erilaisen raparperipiirakan ohjeen, valkosuklaa-vanilja raparperipiirakka! Resepti ui salamannopeasti top 5 piirakkareseptien kärkeen!! Sopivan hapanta, sopivan makeaa ja suussasulavan pehmeää! Valkosuklaa hippuset toivat ihanaa rouheutta joukkoon. Kokeilakapa, lupaan ettett pety!


Piirakan kyytipojaksi lisäsin Ben & Jerry`sin Apple Piejäätelöä.
Olen jo tottunut pikkuhiljaa siihen, ettei kummitäti tule tyhjin käsin tai kummilasta ei lähdetä kotiin omien kassien kanssa. Täti oli koonnut ihanan kesäkorin tuoreista mansikoista, uusista perunoista, nauriksista, yrteistä, ananaksesta jne.
Lipstikkanippu päätyi kuivamaan verhotangon päähän. Lipstikka on muuten aivan ihanaa ruisleivän päällä kun laittaa alle parmankinkkua tai muuta oikein suolaista ilmakuivattua kinkkua, palan omenaa, palan juustoa ja runsaasti lipstikkaa. Samoin lipstikkakeitto on oikein hyvää.

Sateen jälkeinen auringonpaiste jätti todella erikoisen valaistuksen jälkeensä. Sen kullanhohtoisessa valossa jopa Kallio näytti kauniilta. Hetken aikaa.

Raparperipiirakan ohje on suoraan Kinuskikissan sivuilta kopioitu.

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

Täyte:
2 ps Blå Bandin vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
4 ½ dl maitoa
100 g valkosuklaata
250-300 g raparperia

Pinnalle:
kanelia
(tomusokeria)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kaurahiutaleet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Vinkki: Mikäli olet käyttänyt huoneenlämpöistä margariinia, taikina saattaa olla hyvin pehmeää. Laita se hetkeksi jääkaappiin jähmettymään, niin reunoille levittäminen sujuu paremmin.


Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito vispilällä tasaiseksi. Laita tekeytymään jääkaappiin n. 10 minuutiksi. Rouhi valkosuklaa ja sekoita vaniljakastikkeen joukkoon.
Pese raparperit ja kuori niistä tarvittaessa ulommainen kerros pois. Leikkaa n. ½ cm paksuisiksi siivuiksi.
Levitä pohjan päälle valkosuklaa-vaniljakastike ja painele joukkoon raparperit. Paista 200 asteessa 30-35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hieman väriä.
Anna piirakan vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle kanelia ja halutessasi tomusokeria.

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää tuo piiras. Raparperi on niin hyvää.

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista