Viikonloppu tuli ja meni. Taas. Mulla se kului lähes kokonaan sängyssä kuumetta potiessa, mutta ei ollut silti yhtään hullumpi viikonloppu. Sain mun surffari-veljen, yhden niistä kolmesta, takaisin Suomeen. E oli ollut puoli vuotta Chilessä ja palasi pitkän odotuksen jälkeen takaisin. Vaihdettiin matkakuulumisia ja katsottiin muutama tunti valokuvia, joka oli kuitenkin vain murto-osa kuvien kokonaismäärästä. Pian sain kuulla jo tuttuun tapaan dissauksia, ojennuksia, kuittailua ja hyvä väittelykin saatiin aikaiseksi. Jouduin painimaan ja hieromaan. Mutta sitä kaikkea olin kaivannut.
M tuli myös töidensä jälkeen mun porukoiden luo ja oli ihana vaan olla kaikki yhdessä, vailla sen kummempaa tekemistä. Lueskelin kasan sisustuslehtiä ja ruotsalaisia kustavilaistyylisiä sisustuskirjoja, jotka olivat kirjaston antimia. Robbe raahasi 40 kg läskiä mun jalkopäätyyn ja vahti että lepään varmasti.
Pieni värikontrasti. Mä oon tosin 38,5 asteen kuumeessa tossa kuvassa, mutta ei se auta selittelyksi. Olisin ollut terveenä yhtä valkoinen.
E on ihana kun muistaa tuoda aina tuliaisia, vaikka eiväthä ne nyt ole pääasia. Todellakin ovat. Sain ihanan kukallisen huivin, korvikset ja kukallisen pussukan.
Nätit korvikset kesäksi..Toivottavasti olet nyt jo vähän parantunut, itse kyllästyin tähän kauheaan yskään ja kävin eilen antibiootit :)
VastaaPoistaTsemppiä!:)
http://manifest2materialism.blogspot.com