Juhlistettiin neljännesvuosisataa aamubrunssilla. Arvottiin pitkään paikkaa mihin menisimme, mutta päädyimme lopulta City-lehden brunssilistauksen perusteella Cafe Fazeriin. City-lehdessä oli brunssiarvostelu, ja Fazer oli selviytynyt arvostelun voittajaksi parhaan hinta-laatusuhteen perusteella. Brunssi oli 17 e, joka on ehkä tavanomaista hieman enemmän, mutta se oli todellakin hintansa väärtti. Miinusta tuli hälyisästä ilmapiiristä (istuttiin keskellä lapsiperheitä, suomenruotsalaisia sellaisia) ja vaikka lapset olivat suloisia, en juuri sillähetkellä olisi halunnut katsella laserukkoja ja ninjoja peläten milloin sellainen lentää meidän pöytään. Lisäksi paikka oli aivan tupaten täynnä ja ikkunoista veti todella paljon. Ruoka oli kuitenkin ihanan fressiä, monipuolista ja hyvää.
Tarjolla oli mm. perunasalaattia marinoitujen punasipuleiden kanssa ja vuohenjuusto-meloni salaattia (hyviä molemmat!), lohta, savukalkkunaa, vihanneksia, tuoreita hedelmiä, puuroa, luonnonjogurttia mysleineen ja marjoineen, ihana leipävalikoima (ehdoton plussa moniin muihin paikkoihin verrattuna!), munia, lettuja hillon ja kermavaahdon kera, karpalo-pellavasmoothie, mehuja, juustopöytä (johon asti en koskaan päässyt), erilaisia kakkuja, konvehteja, sekä kahvia ja teetä. Ruoka oli aika "perusruokaa" mutta tuoretta ja tosi hyvää.
Mietin vaan usein, että miksi suurimmassa osassa suomalaisia kahviloita ja oikeastaan ravintoloitakin on aina tosi kolkko, tylsä ja mauton sisustus. Ei vaatisi edes välttämättä kovin suurta taloudellista satsausta, että monesta paikasta saisi paljon viihtyisämmän näköisen ja samalla päivitettyä ne 2010-luvulle.
Brunssin jälkeen lähdettiin Stokkan kautta kotiin. Koin karvaan pettymyksen kun kasvorasvaa ostaessani myyjä kysyi kohteliaasti ikääni, ja kertoessani täyttäneeni tänään 25v, hän sanoi, että voisin alkaa käyttämään jo "kypsän" ihon rasvaa :D Purkki jäi kyllä vielä toistaiseksi hyllyyn. Tosin lähinnä hintansa takia.
Kotona päikkärit, vähän leipomishommia ennen iltaa, salille Töölöön ja sitten illalla vaalivalvojaisiin Ruskeasuolle!
Ps. Me ei todellakaan käydä yleinsä tätä tahtia brunssilla kun tänävuonna ollaan käyty! Tämä on ollut vaan puhdasta sattumaa, että nyt on sattunut niin monta brunssia peräkkäin! Nyt piiiiiitkä brunssitauko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti