Kokeiltiin hetken karppausta (tosin muista kuin painonpudotukseen liittyvistä syistä) ja sinä aikana keittiössä valmistui vähän poikkeavampia ruokia. Kumamtkin olimme kyllä tosi helpottuneita kun tuo pariviikkoinen loppui ja sai taas syödä muutakin kuin karppiruokaa. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on ihan ok, mutta on toi karppaus kyllä pebasta.
Tässä punajuuri-homejuusto-vuohenjuusto laatikko. Oli ihan hyvää. Sen verran voimakasta tosin, että sopii paremmin ehkä lisukkeeksi kuin pääruuaksi. Se kaipaa rinnalleen jotakin miedompaa makua. Sen kanssa meillä oli mozzarella-kanaa. Mun kotona tää on kuulunut perinteisesti joulupöytäänkin.
Juustoinen punajuurivuoka
800g raakoja punajuuria
1 tölkki ananasmurskaa
130 g sinihomejuustoa
1 tl suolaa
mustapippuria, valkopippuria,
rosmariinia tms mitä haluaa laittaa
2 dl kermaa
(vuohenjuustoa rinkuloina päälle, mutta niin ettei ne pala
ja kuivahda)
Kuori punajuuret ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi tai pieniksi kuutioiksi. Yhdistä kulhossa punajuuret, ananasmurska liemineen sekä murenenttu sinihomejuusto ja mausteet.Sekoita joukkoon kerma ja kippaa seos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti. Kytke virta pois ja anna vetäytyä uunissa vielä hetki.

Ohje oli Hesarista. Itse olen tehnyt saman ohjeen mukaan, mutta keittänyt punajuuret ensiksi kypsiksi ja vasta sen jälkeen silpunnut ja paistanut. Monitoimikoneella silppuaminen on kaikista helpointa. Vastaavasti paistoaikakin on silloin hieman lyhentynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti