tiistai 13. marraskuuta 2012

Focacciaa ja maailmanvalloitusta

Vihaan lautapelejä joissa on monimutkaiset säännöt. Tuskastun kun unohdan ensimmäisen säännön jo siinä vaiheessa kun mulle selitetään seuraavaa sääntöä.Viime jouluna kun oli ne kovat myrskyt, meiltä meni sähköt miltein kymmeneksi tunniksi. Kun suklaaähky valtasi mielen ja kaikki oljenkorret oli käytetty, veljeni saivat minut ylipuhuttua lautapeliin nimeltä Risk. Olen vältellyt kyseistä peliä jo noin 5 vuotta, mutta siinä kynttilänvalossa innostuinkin pelistä oikein kunnolla. Nyt pimeinä syysiltoina olemme kerääntyneet muutamana iltana tänne meidän Kallion kotikoloon pelailemaan ja herkuttelemaan samalla(se on mulle ehkä edelleen se mieluisampi osuus). Etenkin kun pelikaverit toi mitä ihanempia juustoja! Ne vei mut melkein sellaiseen hurmioon, että peliskarppius kärsi ;)






Peli on historiallinen maailmanvalloituspeli - näin vaatimattomasti. Siinä valloitetaan maailmaa oman armeijan avulla ja toteutetaan erilaisia tehtäviä. Se on kuulkaas melko riemastuttava tunne, kun huomaa  omistavansa Afrikan ja Aasian ;)



Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä focacciaa. Jouduin kääntymään erään mestarileipurin puoleen (kiitos vaan Lotta!) joka kehitteli omat reseptinsä päästä, mutta neuvo, että mitä enemmän öljyä, sen parempi. Tottelin käskyä ja se toimi! Taisin tuplata alkuperäisen reseptin öljymäärän, mutta leivästä tulikin sen ansiosta pinnalta ja pohjasta ihanan rapea ja sisältä ihanan notkea.Tästä versiosta tuli tosin turhan paksu, mutta makuun se ei vaikuttanut. Estetiikkaan kylläkin. Läskileipä.



Focaccian ohjeen nappasin Glorian ruoka ja viini sivustolta.Mutta tosiaan, mikäli kokeilette, älkää säästelkö öljyä.Sivelin sitä leivälle ja taikinaan vähän joka välissä. Ja lisäsin sekaan vielä rosmariiniä ja timjamia. Leipä sopi hyvin juustojen ja viinin kaveriksi.

Focaccia
4 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
20 g tuorehiivaa
n. 11–12 dl vehnäjauhoja
1 rkl jauhettua merisuolaa

Lisäksi
1 dl oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa

Liuota hiiva veteen tavallisessa tai yleiskoneen kulhossa. Lisää jauhoja muutamassa erässä, kunnes taikina on kimmoisaa. Vaivaa taikinaa 5 min. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan levätä 10 min.Lisää suola ja vaivaa vielä 5 min. Jos vaivaat taikinan käsin, tuplaa aika. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Painele taikina vuokaan. Peitä liinalla ja anna kohota 30–45 min.

Kytke uuni 250 asteeseen ja laita pohjalle uunipelti. Pistele kohonneen leivän pinta haarukalla. Sivele pintaan reilusti oliiviöljyä ja ripottele sormisuola pinnalle. Paista leipää uunissa ensin 3 min. Heitä sitten 2 dl vettä uunin pohjalle olevalle pellille ja jatka paistamista pari minuuttia. Heitä uuniin toiset 2 dl vettä. Laske lämpö 190 asteeseen ja paista vielä 20–25 min. Ota leipä uunista ja voitele oliiviöljyllä. Paloittele hieman jäähtyneenä.

3 kommenttia:

  1. Olen onnistunut tekemään kerran täydellistä focacciaa. En ole uskaltanut tehdä kyseistä läskileipää uudestaan, sillä se katosi viime kerralla luvattoman nopeasti suihimme. :)

    Isommalle porukalle voisin leipää kyllä tehdäkkin, silloin ei tulisi itse vedettyä ihan koko pellillistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, siinä on todellakin se ongelma :D Ja ihan pientä leipää taas ei jaksa läjteä leipomaan kun samalla vaivalla saisi leivottua isommankin :) Onko sulla se ohje vielä tallella? Tuore leipä on ihan sairaan hyvää, mutta miksi sen pitää olla niin epäterveellistä :(

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista