maanantai 7. toukokuuta 2012

Viikonlopun hulinoita

Perjantaina kävin ostamassa vihdoin jo kauan boikotoimani juoksutrikoot ja niitähän piti päästä heti testaamaan. Niimpä taittui lenkki puuskuttaen reippaasti. Illalla oltiin porukalla kannustamassa Suomi voittoon - "naapurien" kisastudiossa. 


Lauantai kului M:n veljen häissä. Oli aivan ihanat häät Vantaan Pyhän Laurin kirkossa ja jatkot ihanalla Vantaankosken Vanhalla Viilatehtaalla. Upeat ruuat, upeat maisemat, mutta enennkaikkea upea pari!












Loppuillasta koitettiin saada ekstempporee lippuja teatteriin. Hitusesta jäi kiinni, mutta ei tullut peruutuspaikkoja, joten menimme baariin pelailemaan lautapelejä. Sain viinit ja siiderit syliin, kun yksi niistä urveloista suomalaismiehistä, jotka eivät osaa pitää juomistaan aisoissa, päätti ilahduttaa seuruettamme rojahtamalla keskellä pöytää. Mua ei harmittanut vatteiden kastuminen tai juomien menetys vaan se, että äijä ei edes osannut pyytää sekavuustilaltaan (tai juntiudeltaan) anteeksi. Puhumattakaan siitä, että olisi ostanut meille uudet juomat. Jouduin laskemaan kymmeneen, etten olisi järjestänyt pientä showta :D Onneksi baarimikko tajusi tarjota meille täydet lasilliset. Loppu hyvin kaikki hyvin.


2 kommenttia:

  1. Ihana hei toi sun hääkampaus :) tosi nätti, kuka teki? Oliko itse Caribella?

    VastaaPoista
  2. Eikun väsäsin itse, mutta kun tuuli ja en voinu laittaa lakkaa (M:n täti on superallerginen) se oli jol aika puska tossa vaiheessa iltaa. Aamulla se oli viel silea nuttura jossa meni poikittain letit :D Tai yritys oli se.

    VastaaPoista