Kotona odotti ruokaa (liiankin kanssa!) ja sauna. Eniten odotin kuitenkin näkeväni meidän kultaisen noutajan. Robban odottikin jo heti ovella. Se raahasi avuliaasti kassistani pari toppia ja neuleen keskelle olkkarin lattiaa ja auttoi näin asettumaan taloksi. Meillä oli vieraita käymässä ja tälläkertaa se ei onneksi kiikuttanut olkkarin lattialle pikkuhousujani, niinkuin viimeksi.
Aamukahdeksalta koin hellyyttävän herätyksen kun se parkkeerasi karvaisen takamuksensa ja 35 kg lihaa päälleni (vaikka sänkyyn tuleminen on siltä ehdottomasti kielletty). Se oli varma merkki siitä, että aamulenkkiä ei voinut enää lykätä! Unisena puin lenkkikamat päälle ja syöksyimme lumiseen metsään. Oli vielä yllättävän pimeää! Yhdeksään mennessä aurinko oli kuitenkin jo noussut.
Kännykkä jäi kotiin laturiin ja ensiksi manailin musiikin puutetta. Lumen narina jalan alla, Robbanin läähätys ja pakkasessa paukkuvat hongat olivat kuitenkin siinä tilanteessa parasta mahdollista musiikkia. Hassua kuinka usein tulee täytettyä kaikki hiljaiset hetket musiikilla. Mä ainakin kuuntelen musiikkia aina ja kaikkialla. Joskus on hyvä olla ilmankin!
Robban partiolaisena.
Tää viimeinen kuva on jo vanha. Se on otettu junasta kun oltiin hakemassa Robinia meille. Robbanilla on siinä vaan niin mairea hymy, että oli pakko lisätä se vielä loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti